Kirjoitettuani tämän kirjan loppuun keväällä 2022, kerroin siitä tietysti ihmisille. Sitten työpaikallani esimieheni kielsi minua kertomasta kirjastani asiakkaillemme, sekä henkilökunnalle, siis työkavereilleni. (Se oli kai liian kamala totuus luettavaksi.) No, en kiellon jälkeen enää kertonut, vaikka Suomessa on sananvapaus! Sitten esimies vaati minua käymään Espoon työterveydessä työkykyarviossa, koska asiakkaani olivat halunneet lukea tämän kirjan käsikirjoituksen. (Ja taas se oli liian kamala totuus luettavaksi.) Minä kuitenkin menin, kun pyydettiin. Esimieheni siis rajoitti sananvapauttani, mikä on rikos!
Espoon työterveydessä ainoastaan kysyttyään, mistä kirjani kertoo, ja mihin vastasin sen sisältävän koko Maailman uskontojärjestelmän, minkä se muuten sisältää, jos satuitte lukemaan, he alkoivat soittaa poliisia paikalle viemään minua suljetulle mielisairaalaan. Seisoin vieressä, kun paikan lääkäri toimi näin. Sanoin hänelle olevani vielä huoneessa, mutta olin hänelle ilmaa, joten poistuin paikalta. (Myöhemmin vuonna 2025 HUS väitti minun olleen psykoosissa. Aika kummallinen psykoosi, kun se alkoi syntyessäni ja jatkuu edelleen. Silti Espoon työterveydessä, Samarian terveysasemalla Espoossa, Jorvin sairaalassa, sekä HUS:n psykiatrian poliklinikalla kaikki lääkärit ovat sitä mieltä, että olen edelleen psykoosissa, koska tilani ei ole muuttunut.)
Todellisuudessa kyseessä on vahvistusharha: Kun yksi lääkäri on näkevinään jonkin oireen, niin kaikki muut näkevät sen myös, vaikka sitä ei ole olemassa! Lääkärit eivät myöskään myönnä koskaan virheitään, kun ovat Jumalasta seuraavia. Ainoastaan Katolinen kirkko luulee, että se on Paavi.
Sitten Espoon työterveyden jälkeen menin kotiin, missä katsoin internetistä omakanta.fi:stä, mitä kyseinen lääkäri oli minusta kirjoittanut. (Jos ihminen on psykoosissa, hän tuskin osaa tarkistaa tällaista internetistä!) Lääkäri oli tehnyt virka-apupyynnön, siis pyytänyt poliisia hakemaan minut mielisairaalan suljetulle osastolle. Tämä vain siksi, että olin kirjoittanut kirjan, mitä hän ei ollut edes lukenut ja olin vastannut hänen yhteen kysymykseen yhdellä lauseella. Tämän jälkeen kirjoitin tästä kirjasta referaatin, koska ymmärsin poliisin tulevan hakemaan minua suljetulle lääkärin epäpätevyyden vuoksi. Ajattelin, että jouduttuani suljetulle osastolle, minulla olisi referaatti valmiina, millä todistaisin olevani terve. Näin ei käynyt. (Tässä osoitan jälleen, että todellisuudentajuni oli ihan kunnossa.)
Kun poliisit tulivat hakemaan minut kotoa, he ajoivat minut ensin Porvoon sairaalaan, mistä heille kerrottiin vasta ovelta, että se on täynnä. Sitten he ajoivat minut takaisin Espooseen Jorvin sairaalaan. Siellä yritin antaa neljän sivun referaattiani luettavaksi psykiatrille, joka vilkaisi sitä ja sivuutti sen täysin. Kolmen päivän päästä minut siirrettiin Hesperian sairaalaan, missä sain tavata psykiatria jopa 10 minuuttia. Annoin myös hänelle referaattini, mitä hän ei lukenut, vaan hän määräsi minulle suoraan tarpeettomia psyykenlääkkeitä. Hänen kanssaan ei voinut keskustella lainkaan! Oletettavasti hän ei osaa keskustella, eikä määritellä ihmisen psyykettä millään tasolla, kun ei kerran edes keskustele heidän kanssaan.
Vasta oltuani tarpeettomasti suljetulla yhteiskunnan laskuun (20 000€) yhteensä 2 viikkoa, näin psykiatrini käytävällä. Kysyin häneltä oliko hän lukenut referaattiani, ei ollut. Kehotin häntä siihen. Tuolloin oli perjantai-iltapäivä. Yllätys, yllätys! Maanantaiaamuna tämä kyseinen psykiatri päästi minut kotiin ilman jatkohoitopaikkaa ja ilman jatkolääkitystä. (Tätä ei tehdä koskaan mistään Suomen mielisairaalasta kotiutuvalle!) Jälkikäteen HUS on lisännyt kirjauksiin, että jatkohoito on ohjattu työterveyshuoltoon. Se, että tästä asiasta ei kerrottu minulle, enkä saanut mukaani mitään lähetettä osoittaa HUS:n lisänneen sen jälkikäteen. Viimeisimpänä Valviralle on kerrottu, että minä olen psykoosissa, vaikka ihan toisen diagnoosin minä sain sekä Hesperiasta, että Aavasta.
Hesperiasta vapautumisen jälkeen esimieheni nimittäin vaati minua edelleen käymään työkykyarviossa työterveydessä, mistä lähettivät minut taas erään naispresidentin puolison sukulaiselle Lääkärikeskus Aavaan, koska heillä ei ollut psykiatria. Hesperiasta olin saanut diagnoosiksi määrittelemätön psykoottinen häiriö, en psykoosi, koska siellä ollut lääkäri ymmärsi virheensä. Hän siis kirjoitti minulle lievimmän diagnoosin, minkä pystyi psykoosiosaston lääkärinä kirjoittamaan. Ilman diagnoosia, hän olisi myöntänyt HUS:n virheet, jolloin hän olisi samalla myöntänyt tehneensä itse rikoksen.
Tämä naispresidentin puolison sukulainen pahensi diagnoosia ja kirjoitti minulle psykoottisen häiriön, koska on sitä mieltä, että Al Gore on psykoottisesti häiriintynyt, Elon Musk on psykoottisesti häiriintynyt, Greta Thunberg on psykoottisesti häiriintynyt, Kaikki Greenpeacessa ovat psykoottisesti häiriintyneitä. WWF:n henkilöstö, sekä heidän tukijansa ovat psykoottisesti häiriintyneitä. He kaikki puhuvat samaa kuin minä, joten heidän täytyy olla psykoottisia.
Lisäksi kaikki tämän kirjan tiedot on otettu jo julkaistusta materiaalista, eivätkä siis ole minun sairaan mielen fiktiivistä keksintöä. Tämän vuoksi en myöskään tarkista faktoja, koska en pysty siihen. Minä oletan, että Maailmanlaajuiset dokumenttiohjelmat ovat ammattilaisten tekemiä ja, että ne dokumentoivat meille todellisuutta ilman mielipiteitä.
Totuushan on, että minä en ole lainkaan psykoottinen, enkä ole koskaan ollut psykoosissa. Kummassakaan tapauksessa(psykoosi tai psykoottinen häiriö) ihminen ei kykene kirjoittamaan kokonaista kirjaa vuoden sisään, kun samaan aikaan hän hoitaa päivätyönsä moitteetta ja minusta puhuttaessa kyseessä oli vielä asiakaspalvelutyö, vanhustenhoito, missä olin erittäin pidetty. Lisäksi työ oli kaksivuorotyötä. Kummassakaan tapauksessa ihminen ei myöskään kykene tämän lisäksi normaaleihin arkirutiineihin, sekä koiran hoitoon, että huolehtimaan ulkoisesta olemuksestaan päivittäin, kuten minä tein.
Menkää lääkärit takaisin kouluun, kun ette ole vielä tuota oppineet! Toisaalta sekin on huono vaihtoehto, koska teille on juuri koulussa opetettu, että jos joku puhuu Maailmanlopusta, niin hän on psykoottinen. Molemmat diagnoosit ovat myös sellaisia, että ne jäävät tarkan sairauden määritelmän ulkopuolelle, mikä taas suojelee niiden tekijät oikeudellisesti, jotta heitä ei voisi tuomita väärästä diagnoosista.
Ylipäänsä määrittelemätön psykoottinen häiriö, minkä Hesperian lääkäri minulle lopuksi kirjoitti, ei vaadi pakkohoitoa.
Kuinka tyhmänä te oikein pidätte minua?
Muistakaamme J.K. Paasikiven kuolemattomat sanat:
”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden myöntäminen.”
1312
Espoo, Suomi 26.6. 2025
S.O.S.
Santtu Onni Sorri
Jätä kommentti Ritva Arajärvi Peruuta vastaus